Pienoislinja-autonkuljettaja Seppo Nurmikoski on viihtynyt Kovasella hyvin. Parasta kuljettajan työssä on liikkuminen ja sen aikaansaama vapauden tunne. Nurmikosken mukaan autossa käydään mielenkiintoisia keskusteluja ihan kaikesta, vastapainona on myös hiljaisuutta arvostavia asiakkaita. “Se on jännittävä juttu. Ei voi ihan sanoiksi pukea kuinka se menee, mutta tilanteen ja tunnelman aistii”, hän kuvailee.

Kovasen taksinkuljettaja Jukka Rautiainen kertoo pitävänsä ennen kaikkea yötyöstä siksi, että kokee parhaiden kohtaamisten tapahtuvan öisin. Silloin on enemmän haasteita, joista hän nauttii. Työn tähtihetkiä hänelle ovat tapaukset, jolloin hän pystyy auttamaan asiakasta ongelmien ratkomisessa.

Joustava työnantaja

Nurmikosken mukaan Kovanen on työnantajana erityisen joustava. Työ sopii monenlaiseen elämäntilanteeseen ja työvuoroja voidaan räätälöidä kuskien tarpeiden mukaan. ”Jos on joskus tullut eteen yllättäviä menoja, niin työvuorot on aina voinut järjestää uudelleen”, Nurmikoski kertoo.

Kaksi ryhmää, jotka mielletään usein tekemään kuljettajan työtä, ovat opiskelijat ja toisaalta ne, jotka ovat saaneet aiemmassa työelämässään urakkansa päätökseen ja etsivät uutta uraa. Rautiainen on samaa mieltä ja luettelee Kovasen kuljettajien erilaisia ammatteja ja elämäntilanteita: ”Kuljettajia löytyy opiskelijasta eläkeläiseen ja duunarista toimitusjohtajaan.”

Hyvä työilmapiiri

Kovasen joustava työkulttuuri rohkaisee myös opiskelijoita työskentelemään opiskelujen ohella täyden palvelun henkilökuljetusyrityksessä. Kuljettajamme Dan kertoo työskentelyssään Kovasella arvostavansa hyvää työilmapiiriä ja kehuu täydellisiä työkavereita. Parasta työssä on asiakkaat.

Lue artikkelit niiden alkuperäisestä lähteestä Duunitorilta.

Tilaa taksi numerosta 0200 6060, tai online-palvelusta osoitteesta book.kovanen.com tai lataa sovellus