Pikkuisiin jouluihin tai joulun tunnelmointiin tapahtumia

Joulu lähestyy ja pikkujoulukausi on parhaimmillaan. Mietitkö vielä mitä voisitte porukalla tehdä tai kaipaatko joulutunnelmaa. Kaupunki tarjoaa näin joulun alla erilaisia jouluisia tai pikkujouluisia tapahtumia ja me päätimme kerätä teille muutamat ideat yhteen. Olet sitten liikkeellä millä ryhmällä tahansa, anna Kovasen hoitaa kuljetus.

Teattereissa pyörii usein ennen joulua erikoisnäytöksiä tai ohjelmia, jotka ovat tarkoitettu juuri pikkujoulukauteen sopiviksi. Aleksanterin teatterissa esiintyy ulkomaita myöden kiertänyt a cappella yhtye Fork. He kiertävät Suomea ”So… This is Christmas?” ohjelmistolla ja luvassa on takuulla hauska ja menevä joulukonsertti hartautta unohtamatta.  Samaisessa teatterissa lavan valtaa myös Osku Heiskanen sekä Jarkko Valtee, jotka tuovat ShoWhat 20 vuotta -juhlakiertueensa teatterin lavalle useampana iltana. Luvassa on hersyvää huumoria, mukaansa tempaavaa musiikkia, häikäiseviä asuja ja visuaalista ilotulitusta.

Pulkkinen Live tuo klassikkosarjan hahmot Club Capitalin lavalle elävänä koko komeudessaan.  Mukana on mm. radiotoimittaja Osmo, nyrkkeilijä, kopiovastaava, äänimies Esko ja Sauli. Erilaista viihdettä tarjoaa Talvisirkus Rakkaus.  Kaapelitehtaalla rakastutaan päätä pahkaa, hukutaan kyynelten mereen ja todistetaan klovneriaa, jongleerausta, tanssia ja taikuutta.

 

23.11. Suomi Nauraa – Stand Up
Finlandia-Talo

Jo kymmenen vuoden ajan pikkujoulukansaa villinneet Suomi nauraa -stand up -pikkujoulut palaavat – naurettavampana kuin vielä koskaan! Kattaus maamme eturivin stand up -humoristeja pitää huolen siitä, että jokaisen nauruhermoja hivellään. Lavalle nousevat vikkeläkielinen Jaakko Saariluoma, fyysisten tunteenpurkausten Mika Eirtovaara, äärimmilleen viritetty mopoauto Niko Kivelä, ketään kumartelematon Ilari Johansson, järisyttävän hauska suomenruotsalainen Jacke Björklund sekä vartaloharhautusten sankari Jussi Simola.

 

24.11. Romantiikan Jättiläiset
Finlandia-Talo

Finlandia-talon lavalle nousevat upeat suomalaistähdet: Juha Uusitalo,  Maria Lund, Mari Palo ja Pentti Hietanen sekä Elena Putina. Lavalla nähdään myös vaikuttava Venäläisartistien joukko.  Orkesterina toimii Pietarin Sinfonia ja ilta täynnä romanssimusiikkia.

 

24.11. Kansallismuseon joulumyyjäiset
Kansallismuseo

Kansallismuseon joulumyyjäisissä on jälleen tänä vuonna yli kaksikymmentä museokauppaa myyntipisteineen. Tee ainutlaatuisia löytöjä lukuisten tuotteiden joukosta. Tarjolla paljon tuotteita, joita ei muualta saa. Myynnissä myös ihania joulusesongin tuotteita.

 

24.11. Baila Baila Forever – Cuban Dance Show
Savoy-teatteri

Tanssikoulu Baila Bailan 25-vuotista taivalta juhlistetaan Savoy-teatterissa. Luvassa on mieletön show ja monipuolinen tanssinäytös. Ilta vie sinut matkalle Baila Bailan historiaan, nykyiseen sekä tulevaan. Shown aikana pääset sukeltamaan turkoosiin Karibianmereen ja vaeltamaan Havannan värikkäille kaduille.

 

24.11.-22.12. Helsingin kansainväliset joulumarkkinat
Lasipalatsin aukio

Kansainvälisillä suurmarkkinoilla keskeinen idea on tuoda eri maiden ja maakuntien erikoistuotteet näyttävästi esille niin, että niitä esittelemässä ja myymässä ovat niiden alkuperäiset valmistajat tai tuottajat. Eurooppa on vahvasti esillä, mutta myyjiä on toki mukana ympäri maailmaa Amerikkaa ja Aasiaa myöden.

25.11. Aleksin joulukadun avajaiset

Helsingin Aleksanterinkatu saa juhlavalaistuksensa tänä vuonna 70. kertaa, kun perinteiset joulukadun avajaiset ilahduttavat kaupunkilaisia ja vierailijoita sunnuntaina 25.11. kello 13 alkaen. Ohjelmaan kuuluvat perinteisesti Pelastusarmeijan joulupatakeräyksen siunaus ja Tuomiokirkkoseurakunnan tervehdys. Tilaisuus huipentuu Joulupukin tuodessa terveisensä Korvatunturilta ja pormestarin sytyttäessä jouluvalot kello 16. Valojen sytyttyä jouluparaati aloittaa matkansa ydinkeskustan halki.

 

25.11. Design District Market
Vanha ylioppilastalo

Design District Market kokoaa suomalaisen muotoilun huiput Vanhalle ylioppilastalolle ja tapahtumassa pääset tutustumaan helsinkiläisten kivijalkaliikkeiden ainutlaatuiseen muotoilutarjontaan. Tapahtumassa voit tehdä erilaisia designlöytöjä ja tarjolla on erittäin kattava valikoima vaatteita, asusteita, koruja, kodin sisustusta sekä taidetta.

 

24.-25.11. Martin markkinat
Kaapelitehdas

Kaapelitehdas muuttuu taas virolaisen käsityön, ruoan, kirjallisuuden ja musiikin keitaaksi. Martin markkinat on erinomainen paikka aloittaa joulutunnelmaan virittäytyminen ja merkityksellisten muistamisten hankkiminen.  Myös lapsille on tarjolla runsaasti kulttuuriohjelmaa.

 

25.11. Mø, Alma
The Circus

Pohjoismaiset poptähdet Mø Tanskasta ja suomalainen Alma esiintyvät yhdessä The Circuksen lavalla, jonka jälkeen he suuntaavat laajamittaiselle Euroopan kiertueelle. Mø vierailee myös Alman ”Dance For Me” -singlellä sekä hän on esiintynyt aiemmin Sideways-festivaalin pääesiintyjänä Helsingissä.

 

29.11. The Show – A Tribute to ABBA
Hartwall Arena

Luvassa on todellinen ABBA-musiikin ilotulitus. Konsertissa esiintyy yksi maailman tunnetuimmista ABBA-tribuuttikokoonpanoista, ruotsalainen Waterloo, sekä ABBAn kiertueille ja levyillä mukana olleita muusikoita. Lisäksi säestäjänä toimii National Symphony Orchestra of London –orkesterin muusikoista koottu erikoiskokoonpano.

 

29.11. Uriah Heep
Kulttuuritalo

Rockmusiikin jättiläisiin lukeutuva Uriah Heep sekä toinen brittilegenda, The Zombies viihdyttävät musiikillaan Kulttuuritalolla. Uriah Heep jatkaa vahvaa menoaan vuosi vuoden jälkeen väsymättömänä, jos vuodesta 1969. Nyt on siis oiva mahdollisuus palata nuoruuteen. Kuljetuksen hoitaa ”Lady (or gentlemen) in black.”

 

30.11. Kaija Koo
Hartwall Arena

Superkonsertillaan Hartwall Arenan valtaava Kaija Koo odottaa illalta suuria tunteita ja yhteislaulun hurmosta. Ainutlaatuinen konsertti tulee sisältämään rakastettujen klassikkokappaleiden lisäksi myös yllätyksiä uran varrelta.  Jos korkkarit jää kattoon, niin applikaation kautta voi tilata Kovasen noutamaan kauniit, riettaat ja onnelliset.

 

30.11. Kummien Joulu –konsertti
Vanhakirkko

Lastenklinikoiden Kummien tunnelmallinen joulukonsertti järjestetään Vanhassa kirkossa. Esiintymässä Paula Koivuniemi, Anu Hälvä, Seppo Ruohonen, Petri Laaksonen ja Könsikkäät -kuoro. Konsertin tuotolla tuetaan Helsingin lastenklinikan pienten potilaiden viihtyvyyttä sairaalassa oloaikana.

 

JOULUKUU

 

1.-22.12 Tuomaan Markkinat
Senaatintori

Tuomaan Markkinat on Helsingin suurin ja vanhin ulkoilmassa järjestettävä joulutori. Helsingin Senaatintorin tunnelmallisen joulutorin Lahjakujien kojuista löytyvät joulun persoonalliset lahjat käsityöläisten itsensä myyminä. Ruokapihat hemmottelevat kävijöitään jouluisilla klassikoilla, ulkona syötävillä herkuilla sekä hehkuviinillä ja kojuista löytyvät myös mukaan herkut hilloista ja sinapeista joululeivonnaisiin.

 

1.12. Vuosaaren Joulupolku
Uutela

Uutelan luontopolku muuntuu Joulupoluksi kymmenien paikallisten toimijoiden toimintapisteiden myötä, jotka ovat tuomassa joulun iloa ja valoa koko pääkaupunkiseudun asukkaille. 2,5 kilometrin pituinen polku on valaistu sadoin kynttilöin ja polun varrella on paljon jouluista ohjelmaa koko perheelle.

 

5.-9.12. Wanhan Sataman joulu
Wanha Satama

Wanhan Sataman joulu on visuaalinen joulutapahtuma, johon koko perhe on tervetullut. Tapahtuma sisältää joulumarkkinat, joululauluja, jouluideoita, puuhapaja perheen pienimmille, joulupukin, tonttuja, pomppulinnan sekä paljon muuta.

 

7.-8.12. PakettiParaati, burleskipikkujoulu
Kulttuuriareena Gloria

Suuri jouluinen burleskikimara järjestetään vanhan elokuvateatteri Glorian tunnelmallisessa miljöössä, jossa voi viettää ikimuistoista pikkujoulua kimaltavassa kabareetunnelmassa. Illan aikana voi nauttia säihkyvästä ilmapiiristä, kansainvälisistä ja kotimaisista huippuartisteista.

 

7.-9.12. Ornamon Design Joulu
Kaapelitehdas

Tapahtuma kokoaa kotimaisen designin ja taidekäsityön ammattilaiset myymään tuotteitaan Kaapelitehtaalle itsenäisyyspäivän jälkeisenä viikonloppuna. Koko alakertaan – Merikaapelihalliin, Puristamoon ja Valssaamoon levittäytyvässä tapahtumassa on esillä suomalaista huippumuotoilua ja taidekäsityötä, muotia, kodin tekstiilejä ja käyttöesineitä sekä grafiikkaa niin tunnetuilta muotoilijoilta ja taidekäsityöläisiltä kuin uusilta lupauksilta.

 

8.12. Raskasta Joulua
Hartwall Arena

Viime vuonna loppuunmyyty Raskasta Joulua – konsertti valtaa jälleen Hartwall Arenan. Konsertissa kuullaan kova kattaus kotimaisia ja kansainvälisiä tähtiä ja lavalle tulevat nousemaan mm. Twisted Sister -solisti Dee Snider, Rainbow’n ja Deep Purplen laulajana toiminut Joe Lynn Turner sekä Tarja Turunen. Tapahtumasta onkin muodostunut koko kansan jouluperinne.

 

12.12. Erja Lyytinen & Friends
Savoy-teatteri

Erja Lyytisen emännöimä riemukas Blue Christmas – show tuo jouluisten laulujen lisäksi lavalla myös huikeita tähtiä. Esiintymässä, Erjan lisäksi myös, Veeti Kallio, Erika Vikman, Pave Maijanen sekä Mikko Kuustonen. Konserteissa kuullaan artistien omaa tuotantoa ja mielenkiintoisia yhteisnumeroita, kun artistit sulautuvat toistensa kappaleisiin ja esittävät joulun teemaan sopivia ohjelmanumeroita.

 

12.12. The Great Helsinki Swing Big Band – Svengaavaa Joulua!
Malmitalo

Swing big band järjestää perinteisen svengaavan joulukonsertin, jossa joulukappaleet on käännetty swingin kielelle. Luvassa letkeää joulutunnelmaa sekä mieleenpainuvia versioita tutuista joulukappaleista.

 

13.12. Luciajuhla ja –kulkue

Lucia-neito tuo kynttilöillään valoa pimeyteen. Uusi Lucia kruunataan Tuomiokirkossa klo 17, jonka jälkeen perinteinen Lucia-kulkue lähtee liikkeelle Senaatintorilta klo 18. Parhaiten tunnelmaan pääsee seuraamalla kulkuetta, jossa Lucian lisäksi voi nähdä tonttuja, hevosia ja museoautoja.

 

14.12. P*askan palvelun illalliset
Glo Hotel Art

Tapahtuma on omalaatuinen illallisen ja teatteriesityksen yhdistelmä. A la carte -ruoan kylkeen on hiottu totaalisen erilainen palvelu, mihin olet tottunut. Tarjoilijoina toimivat ammattinäyttelijät, jotka eivät päästä illallisvieraita helpolla.

 

15.-22.12. Vanhan Joulutori
Vanha Ylioppilastalo

Vanhan Joulutori toteutetaan perinteitä kunnioittaen raikkaan iloisella otteella. Tapahtumassa on mukana suomalaisia käsityöyrittäjiä, palvelun tuottajia ja designia sekä joulun tunnelmaa historiallisissa puitteissa kahdessa kerroksessa. Vanhan kahvilassa on mahdollista tehdä myös oma piparkakkutalo maksutta 15.–16.12.

 

15.12. Nightwish
Hartwall Arena

Nightwish päättää maailmankiertueensa Helsinkiin. Keikalla kuullaan eritoten vanhempaa ja harvinaisempaa tuotantoa uudelleen sovitettuna. Bändi on ilmoittanut nousevansa seuraavan kerran yleisön eteen vasta vuonna 2020 ja meno on varmasti sen mukaista, että se muistetaan.

 

15.–16.12. Teurastamon joulumarkkinat
Teurastamo

Suositut Teurastamon kaksipäiväiset Joulumarkkinat järjestetään jälleen ravintola Kellohallissa, Mokon tilassa sekä ulkona Teurastamon piha-alueella. Tapahtumassa on mukana viitisenkymmentä yrittäjää ja käsityöläistä sekä suosittu Suklaarasia -artesaanisuklaatapahtuma.

 

16.12. Seurasaaren Joulupolku
Seurasaari

Seurasaaren Joulupolku on lapsiperheille järjestettävä ilmaistapahtuma, joka tarjoaa kävijöilleen kurkistuksia satuun ja vanhanajan joulunviettoon. Tapahtuma toteutetaan vuosittain vapaaehtoisvoimin ja sen suojelijana toimii rouva Jenni Haukio.

 

19.–22.12. Stadin Joulumarkkinat
Kaapelitehdas

Lämminhenkinen koko perheen kulttuuritapahtuma tuo yhteen hyvinvoinnin asiantuntijat, palkitut kirjailijat, monipuoliset artistivieraat ja tietysti upeat näytteilleasettajat sekä taitavat käsityöläiset. Yleisölle on luvassa joululahjatarjouksia sekä runsaasti mielenkiintoista ohjelmaa.

 

 

 

2018-11-21T15:03:47+00:00keskiviikko, marraskuu 21, 2018|