Muutoksia organisaatiossa

Cabonline Finland Oy tiedottaa muutoksista organisaation johdossa:

Ruotsalaisen Cabonlinen tytäryhtiö Cabonline Finland Oy osti kesällä Kovanen Yhtiöt Oy:n, Mankkaan Taksi Oy:n ja Inva-Taksi Oy:n. Yhtiöt muodostavat konsernina Suomen suurimman taksiyrityksen.

Cabonline Finland Oy:n tavoitteena on kasvaa ja kehittää toimintaansa ensi kesänä tapahtuvaa alan vapautumista varten. Nyt käynnissä on kolmen erillisen yhtiön yhdistäminen saman konsernin alle.  Ensimmäisessä vaiheessa Kovanen Yhtiöt Oy:n ja Mankkaan Taksi Oy:n toiminnot yhdistetään Kovasen brändin alle. Yhdistymisen myötä Kovanen Yhtiöt Oy:n toimitusjohtajan Heikki Kovasen tilalle on nimitetty Mankkaan Taksi Oy:n toimitusjohtaja Pekka Lounio. Heikki Kovanen jatkaa Cabonline Finland Oy:n johtoryhmässä vuoden loppuun asti ja keskittyy jatkossa perheyritys Family Business Kovanen Oy:n (ent. Kovanen Yhtiöt Oy) kehittämiseen muilla toimialoilla.

Kovasen henkilökuljetustoiminta jatkuu muutoin normaalisti tarjoten taksi- ja tilausajopalvelua entistä paremmalla saatavuudella.

 

Topi Simola

Toimitusjohtaja, Cabonline Finland Oy

2018-01-11T13:13:28+00:00keskiviikko, syyskuu 27, 2017|