Se on virallisesti kesä nyt ja kaupungissa järjestetään hurja määrä erilaisia tapahtumia. Lanseerasimme FixuTaxin ja otimme autot käyttöön jo 1.6., jotta voimme tarjota teille mahdollisimman paljon kuljetuksia eri tapahtumiin ympäri pääkaupunkiseutua. Lataathan applikaatiot näppärämpää tilauksentekoa varten ja saat sovelluksen kautta aina kiinteän hinnan tietoosi ennen matkaa.

Kesällä aurinko houkuttelee ulos ja kokeilemaan kaikkea uutta.  Kesäkuun puoleen väliin asti pääsee ilman lauttamaksua kokeilemaan Uunisaaren herkkuja, mistä löytyy jopa ”tunteisiin menevä vegeburger.” Pikku Roballe avataan 9. kesäkuuta käsintehtyjä dumplingeja ja kantonilaisia grilliherkkuja tarjoava Hill’s Dumplings. Tarjolla on hyvälaatuista ruokaa rennossa ympäristössä edulliseen hintaan.  Kaupungin uusista terasseista viime kesänä Sörnäisten rantatielle avannut Leblon on laajentanut toimintaansa. Aurinkoisen terassin yhteyteen on avattu kaksi ravintolaa ja kesällä alueella voi harrastaa sup-lautailua ja aamujoogaa.

 

30.5.–4.6. Puolustusvoimat 100 – juhlaviikko

Senaatintori
Puolustusvoimat juhlistavat omaa satavuotiasta taivaltaa juhlaviikoilla, jonka aikana riittää nähtävää ja koettavaa. Päätapahtuma-alue on Senaatintorilla, missä päivittäin tapahtumaa, kuten toimintanäytöksiä, kalustoesittely, Hornet-lentopeli ja musiikkiesityksiä. Lauantaina 2.6. juhlaviikko levittäytyy myös Santahaminaan ja Suomenlinnaan.

 

3.6. Helsinki Street Festival

Narinkkatori
Helsinki Street Festival valtaa jälleen Narinkkatorin yhdeksi päiväksi. Hip-hop-henkinen tapahtuma tarjoaa koko perheelle sopivaa tapahtumaa kaupungin ytimessä esimerkiksi koripallo-kisoja, katujalkapalloa ja tanssiesityksiä.

 

5.6. Karhupuiston kesäkukkien istutustalkoot

Karhupuisto
Perinteiset Karhupuiston istutustalkoot järjestetään jälleen ja kaikki halukkaat saavat osallistua kaupungin suurimman ja hienoimman kesäkukkaistutuksen luomiseen. Paikalla on myös poliisisoittokunta ja kortensa kekoon kantaneille on tarjolla juotavaa ja pientä purtavaa.

 

6.6. Lavatanssit Merimelojien Majalla

Merimelojien Maja
Nostalgiseen kesätunnelmaan pääsee parhaiten perinteisillä lavatansseilla. Tansseja järjestetään kesäkeskiviikkoisin merellisissä maisemissa Merimelojien majalla aina klo 19-23 ja tuntia ennen voi osallistua tanssiopetukseen, joka sisältyy pääsylipun hintaan. Paikalla tietysti aina orkesteri, joka johdattaa tanssin pyörteisiin.

 

8.-9.6. Helsinki Samba Carnaval
Helsinki Samba Carnaval on värikäs koko perheen karnevaalitapahtuma, joka järjestetään jo 28. kerran. Tapahtuma alkaa Noite das Fantasias – iltajuhlalla perjantaina, missä luvassa mm. fantasiapukukilpailu ja tanssiesityksiä. Lauantaina on vuorossa suuri karnevaalikulkue, joka lähtee liikkeelle Senaatintorilta. Kulkue toimii samalla sambakoulujen välisenä SM-kilpailuna. Tapahtuma on yksi suurimmista ilmaistapahtumista Helsingissä.

 

8-10.6. Sideways Festival

Helsingin jäähalli
Sideways Festival järjestetään jälleen, mutta tapahtumapaikka on vaihtunut Teurastamolta jäähallin ympäristöön. Tapahtuma on paljon muutakin kuin musiikkia ja festivaalialue täyttyy eri aktiviteeteista. Stand Up-komedia ja Bissejooga rantautuu ensikertaa Sidewayhin ja viikonlopun aikana on suunnitteilla myös vallankumous kolmen eri näkökulman kautta. Aikuinen nainen saa jäädä historiaan kun Karaoke 3000 päivittää laululistat ja jättää taakseen tunkkaiset suomivirret, mutta ei hätää, aikuinen nainen voi silti osallistua musavideobingoon.  Tietämystään voi myös testata Side Quest-popkulttuurivisassa tai  esitellä taitojaan flipperissä. Täällä on varmasti jokaiselle jotakin.

 

9.6. Helsinki Half Marathon
Helsinki Half Marathon on Helsingin keskustassa juostava puolimaraton. Juoksureitti on nopea ja kulkee läpi kauniin kesäisen Helsingin. Helsinki Half Marathonin yhteydessä järjestetään myös Kids Run Helsinki, joka on lapsille suunnattu juoksutapahtuma. Kirittäjille ja kannustusjoukoille voi tilata tilataksin numerosta 0200 6060.

 

9.6. Marcus & Martinus

Kaisaniemen puisto
Teiniveljekset saapuvat jälleen Suomeen villitsemään nuorisoa ja tällä kertaa he valloittavat Kaisaniemen puiston. Alle vuoden sisään kaksi kertaa Hartwall Arenan loppuunmyynyt Marcus & Martinus julkaisi kolmannen studioalbuminsa marraskuussa ja se on kerännyt tähän mennessä yli 48 miljoonaa streamia maailmanlaajuisesti.

 

9.6. Teurastamon Herkkumarkkinat – Grill & Garden

Teurastamo
Teurastamon herkkumarkkinoilla pääset nautiskelemaan puutarhasta, istutustalkoista ja tietenkin grilliherkuista. Ohjelmassa on kokkausnäytöksiä, keskusteluja ruokakulttuurista sekä reseptien ja vinkkien jakoa. Kierrätysteeman mukaisesti markkinoille on avattu erityinen puutarha- ja grillaustarvikkeiden vaihtopiste.

 

10.6. Hollywood Vampires: Johnny Depp, Alice Cooper & Joe Perry

Kaisaniemen puisto
Supertähdista vuonna 2015 koottu yhtye saapuu ensi kertaa Suomeen, etunenässä kaikkien suosikki merirosvo Johnny Depp. Alice Cooperin ja Aerosmithistä tutuksi tulleen Joe Perryn kanssa koottu yhtye on tuottanut yhden rockalbumin, jolla esiintyy myös Paul McCartney ja Dave Grohl muiden muassa. Konsertti on osa rockmusiikin täyteistä festivaalipäivää, sillä sitä ennen Kaisaniemen lavalle nousevat Michael Monroe, Lost Society sekä Olli Hermanin, Alexi Laihon, Archie Cruzin ja Jussi69:n muodostama The Local Band.

 

12.6. Helsinki-päivä
Helsinki juhlii ja hurmaa syntymäpäivänään 12.6. kaupunkilaisia ja matkailijoita. Päivästä on muodostunut kaupunkijuhla, joka tarjoaa runsaasti ohjelmaa, tekemistä ja näkemistä kaikenikäisille. Kaupungin keskusta täyttyy juhlakansasta, musiikista ja erilaisista tapahtumista, mutta Helsinki-päivä näkyy yhtä lailla keskustan ulkopuolella eri kaupunginosissa. Väkeä eniten vetää varmasti Radio Suomipopin konsertti Kaisaniemen puistossa, jossa tänä vuonna esiintyy mm. Elastinen, JVG, Ismo Alanko ja Apulanta.

 

14.-15.6 Starter pop up-illallinen

Maria 01
Ravintola Starter tarjoaa nuorille kokkilupauksille mahdollisuuden toteuttaa visioitaan pop up -hengessä kaksipäiväisessä tapahtumassa. Kesäkuun Starter Pop Upin Niitty-teemainen menu vie makumatkalle suomalaiseen kesämaisemaan.

 

14.-17.6. Taste of Helsinki

Töölönlahti
Taste of Helsinki on jokakesäinen foodien must festari. Kaupungin parhaat ravintolat valmistavat yhdessä upean juhla-aterian vieraiden nautittavaksi ja ainutlaatuinen konsepti mahdollistaa tutustumisen herkullisiin makuihin yhdellä kertaa yhdessä paikassa. Kävijät voivat luoda omat maistelumenunsa ravintoloiden listoilta ja nauttia samalla upeasta juomavalikoimasta.

 

14.-17.6. EastFest Helsinki

Puotilan kartano
EastFest Helsinki on uusi Itä-Helsinkiin sijoittuva musiikkifestivaali, joka tuo kaupungin alkukesään ainutlaatuisia elämyksiä rennossa kartanomiljöössä. Puotilan kartanon pihapiirissä soi nelipäiväisen tapahtuman aikana huippumuusikoiden ainutkertaiset ja festivaalia varta vasten rakennetut All Stars kokoonpanot sekä energisen svengaavat bändit. Perhesunnuntaina 17.6. mukana myös Puotilan Kesäteatteri sekä koripallomaajoukkue Susijengi. Auuuuuu..

 

15.-16.6. Bassline Festival

Torikorttelit
Bassline Festival kasvaa tänä vuonna kaksipäiväiseksi ilmaiseksi korttelifestivaaliksi. Tapahtuma-alue sijoittuu Torikortteleihin tarjoten live-keikkoja kahdella lavalla, taidemarketin, natural viini -minifestivaalit sekä valikoiman upeita ruokaelämyksiä. Lisäksi lauantai-iltana koko Katariinankatu suljetaan liikenteeltä kun Vintage Night Market ja dj:t valtaavat koko kadun.

 

16.6. Lasten Lomapäivä

Teurastamo
Lasten Lomapäivä tarjoaa lapsiperheille ja lapsille monipuolista ohjelmaa bändeistä musisoiviin konstaapeleihin. Lastendiskossa tanssitaan ihastellen saippuakuplia ja Lastenkirjafestivaalissa sukelletaan kirjojen maailmaan. Paikan päällä voi myös grillata Teurastamon yhteisögrillillä. Lomapäivä huipentuu taksikuljetuksella kotiovelle asti.

 

16.6. MeriViapori
Meriviapori on puuveneilijöiden iloinen kauden avaus – paraati ja uiva näyttely Helsingin vesillä ja Suomenlinnassa. Puuveneparaati alkaa Pohjoisrannan Halkolaiturista, kiertää Kauppatorin ja Merisataman kautta ja päättyy Suomenlinnan vierassatamaan. Paraatin jälkeen puuveneet jäävät yleisön ihailtaviksi vierassatamaan.

 

16.6. Belly Dance Night

Savoy-teatteri
Sadie Marquardt on itämaisen tanssin alalla yksi tämän hetken kiinnostavimmista kansainvälisistä esiintyjistä. Hän kiertää opettamassa ja esiintymässä ympäri maailmaa ja onpa häntä tituleerattu myös rumpusoolojen kuningattareksi. Illan aikana nähdään myös kotimaista bollywoodia ja muita tanssijoita Suomesta.

 

16.–17.6. Carlings Kesäfestivaali @Korjaamo

Kulttuuritehdas Korjaamo
Carlings Kesäfestivaaleilla voi nauttia musiikista, iloisesta tunnelmasta sekä monista aktiviteeteista! Livemusiikkia löytyy punkista räppiin ja mukana Ruudolf, Kynnet ja Molly. Oheisohjelmaa on myös järjestetty mm. walk-in tatuointistudio, pikaparturointia ja mekaaninen ankka. Koskaan ei ole liian myöhäistä tatuoida ihoon rakkauden tunnustusta äidille.

 

18.6. Santana

Kaisaniemen puisto
Kitaristi, lauluntekijä ja legenda Carlos Santana aloittaa yhtyeineen maailmankiertueensa Suomesta. Hän on tehnyt musiikkia jo reilut neljä vuosikymmentä ja myynyt yli sata miljoonaa levyä. Kaikki tuntevat hänen soundinsa ja uutta musiikkiakin on ilmestynyt viime vuoden puolella. Onko sinulla ’Black Magic Woman’, jonka haluat viedä ulos nauttimaan hyvästä musiikista?

 

22.-24.6. Juhannus
Juhannus tarkoittaa valon ja keskikesän juhlaa ja Suomalaiseen juhannukseen kuuluvat kiinteästi esimerkiksi juhannussauna koivuvihtoineen, juhannuskokko ja juhannustanssit. Monet juhannuksen perinteistä juontavat juurensa vanhaan eurooppalaiseen valon ja hedelmällisyyden juhlaan kesäpäivänseisauksen aikana. Juhannukseen on vanhastaan liittynyt erilaisia uskomuksia ja taikoja, joilla on pyritty varmistamaan tuleva sato ja naimaonni. Oletko joskus laittanut seitsemän kukkaa tyynyn alle? Usein Helsinki hiljenee Juhannukseksi, mutta kyllä täälläkin riittää paljon nähtävää ja koettavaa. Seurasaaren juhannusvalkeat tarjoavat maaseudun romantiikkaa kun taas Stadin Juhannus Lonnalla tarjoaa vauhdikkaampaa kaupunkijuhannus tunnelmaa. We Love Helsinki järjestää myös perinteiset Juhannustanssit. Tanssia voi niin Suomi-iskelmän kuin rock-klassikoiden tahtiin aina nostalgisiin nuoruushitteihin ja klassikko-slovareihin asti. Ja tietysti kukkamekkoon pukeutuneena. Parhaat bileet vietetään varmastikin HSS Paviljongin K-50 diskossa. STT:n mukaan tänä juhannuksena ei sada räntää, mutta Kovanen ja FixuTaxi palvelee teitä säässä kuin säässä.

 

25.6.-8.7. Uinnin Nuorten EM-kilpailut

Mäkelänrinteen Uintikeskus
Uinnin Nuorten EM-kilpailut kisataan Mäkelänrinteen uintikeskuksessa, joka tarjoaa upeat puitteet uinti- ja uimahyppykilpailuille. Mukaan kisoihin on tulossa urheilijoita 46:sta Euroopan maasta, Suomi mukaan lukien. Uimahyppyjä pääsee seuraamaan 25.6.-1.7. aamusta iltaan ja uinnin puolella nuorten EM-mitaleista taistellaan 4.-8.7.

 

25.6.-1.7. Helsinki Pride
Helsinki Pride on Suomen suurin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma. Pride-viikko on tulvillaan sateenkaarevaa ohjelmaa: ajankohtaisiin aiheisiin pureutuvia luentoja ja keskustelutilaisuuksia, työpajoja, taidetta ja kulttuuria – sekä tietysti lukuisia juhlia, tansseja ja myöhään yöhön jatkuvia bileitä. Tapahtumia löytyy kaiken ikäisille. Lauantaina Helsinki Pride huipentuu Senaatintorilta starttaavaan Pride-kulkueeseen.

 

29.6.- 1.7. Tuska Open Air Metal Festival

Suvilahti
Pohjoismaiden suurin metallifestivaali Tuska Open Air Metal Festival jyrähtää jälleen Suvilahdessa. Festarit tarjoavat kotimaisia ja ulkomaisia eturivin artisteja mm. Europe, The 69 Eyes, Mokoma ja Turmion Kätilöt. Itse festivaalin lisäksi raskaampaan meininkiin pääsee kiinni myös tapahtuman virallisilla jatkoklubeilla eri puolilla kaupunkia. Kun tilanne vaatii mustaa autoa, soita Kovanen.

 

30.6.-1.7. Cheerleadingin EM-kilpailut

Helsingin jäähalli
Cheerleadingin Euroopan mestaruuskilpailut on kaksipäiväinen tapahtuma, jossa lauantaina ratkaistaan aikuisten mestaruudet ja sunnuntaina on junioreiden vuoro. Kilpailutapahtumassa kruunataan myös historian ensimmäiset ParaCheerleadingin Euroopan Mestarit. Kilpailuun odotetaan lähes 3000 osallistujaa 25 eri maasta! Goooooo Suomi!