Heinäkuussa tapahtuu

Heinäkuu, kaikilla loma, yritykset kiinni ja kaupunki hiljentyy. Onneksi tämä ei enää pidä täysin paikkaansa ja tapahtumia kesä-Helsingissä on aina. Tänä kesänä voi ainakin oppia tanssimaan jos ei muuta tapahdu, sillä kaupunkitansseja järjestetään ympäri Helsinkiä ilmaiseksi. Ennakkotaitoa ei tarvitse olla eikä pariakaan omasta takaa, tilaisuudesta voi ottaa vaarin. 🙂 Espan lavalla on myös tunnetusti esityksiä koko kesän ajan ja siitä voikin sitten siirtyä tutustumaan uuteen terassiin Kauppatorin Laituriin. Kauppahallin vanhalle parkkipaikalle tehdyllä terassilla on tarjolla pientä purtavaa ja kotimaiset juomat ovat hyvin edustettuina.

 

4.-7.7. Helsinki Chamber Music Festival

Kansainvälinen kamarimusiikkifestivaali järjestetään nyt toista kertaa. Tapahtuma tarjoaa korkeatasoisia konserttielämyksiä eri tapahtumapaikoissa alkaen Espan lavalta ja huipentuen Helsingin yliopiston juhlasaliin. Neljän päivän aikana festivaalilla tunnelmoidaan mm. venäläisen, argentiinalaisen ja suomalaisen musiikin parissa.

 

4.-8.7. Uinnin Nuorten EM-kilpailut

Mäkelänrinteen Uintikeskus
Uinnin Nuorten EM-kilpailut kisataan Mäkelänrinteen uintikeskuksessa, joka tarjoaa upeat puitteet uintikilpailuille. Mukaan kisoihin on tulossa urheilijoita 46:sta Euroopan maasta, Suomi mukaan lukien. Kesäkuun puolella kisattiin uimahyppyjen puolella ja nyt tapahtuma jatkuu uinnin osalta.

 

5.-.7.7 Craft Beer Helsinki

Rautatientori
Craft Beer Helsinki on käsityöläisolutfestivaali, joka järjestetään kolmatta kertaa Rautatientorilla. Tarjolla on käsityöläisoluita eri panimoilta sekä Suomesta että muualta Euroopasta. Paikalla myös useita street food-kojuja sekä ravintoloita, jottei nälkä pääse vierasta yllättämään.

 

6.7. Koko Jazz Club Alppipuistossa

Alppipuisto
Koko Jazz club isännöi Alppipuiston kesä-tapahtumassa perjantain ja ohjelmaa löytyy koko perheelle. Muumi Jazz vetoaa varmasti perheen pienempiin, mutta iltapäivällä trio Taipale, Hirvonen, Lehtonen tuo varmasti enemmänkin katsojia. Alppipuiston kesä tarjoaa heinäkuun viikonloppuina piknik-tapahtumia, joissa on tarjolla kansanmusiikkia, runoutta, funkya, teatteria, jazzia, rockia, konemusiikkia ja lastenohjelmaa. Nyt täytyy enää päättää mitä piknik-koriin.

 

9.-14.7 Helsinki Cup

Helsinki Cup on yksi Euroopan suurimmista juniorijalkapalloturnauksista. Turnaukseen osallistuu sadoittain joukkueita ja yli 30 vuoden aikana Helsingin viheriöitä on käynyt kokeilemassa joukkueita 78 eri maasta. Tapahtuman avajaisia vietetään 9.7. Senaatorintorilla, jonne joukkueet saapuu kulkueessa Kiasmalta. Fudismutsille tauon ja nappuloille kuljetuksen voi tilata Kovaselta.

 

12.-15.7. HELride

Suomen suurin skeittitapahtuma HELride tuo jälleen maailmanluokan skeittauksen Helsingin kaduille. Kolmen päivän aikana huippuskeittarit ympäri maailmaa esittelevät taitojaan: vauhdista, vaarallisista tilanteista sekä uskomattomista suorituksista tuskin tulee pula! Tapahtumaa järjestetään Salmisaaren rannassa, Kauppakeskus Kampissa sekä Suvilahden DIY skeittiparkilla. Ja mikäli et ole katujen kokenein skeittaaja, on tapahtumassa myös skeittikoulu kaikkille kiinnostuneille ikään, sukupuoleen tai seksuaalisuuteen katsomatta!

 

13.-15.7. LähiTapiola Helsinki Open, beach volley

Helsingin ytimessä on luvassa huikea beach volley -viikonloppu, kun LähiTapiola Helsinki Open -turnaus rakentuu Rautatientorille. Pelit ovat käynnissä koko viikonlopun ajan myös Hietaniemen uimarannalla, jossa ottelut alkavat jo perjantaina 13.7. karsinnoilla. Rautatientorilla on mahdollisuus nauttia peleistä myös VIP-rekan terassilla tai paljussa pulikoiden, ja se jos mikä on huikea tapa seurata urheilua.

 

17.7. Björk

Finlandia-talo
Islannin villi lapsi ja musiikkivisiönääri Björk esiintyy uuden levynsä myötä myös Suomessa. Isoille festivaaleille ja ulkoilmatapahtumiin suunniteltu Utopia-kiertueen esitys nähdään Suomessa poikkeuksellisesti Finlandia-talossa, joka tekee tapahtumasta intiimin ja esityksestä pääsee nauttimaan lähietäisyydeltä. Esitystä on kehuttu häikäiseväksi ja luvassa on varmasti teatraalinen kokemus.

 

20.-21.7. Electric Festival

Messukeskus
Messukeskukselle rakennetaan Suomen suurin elektronisen musiikin festari heinäkuun lopuilla. Kesän mielenkiintoisimmaksi tapahtumaksi noussut Electric Festival tarjoilee kolmen päivän aikana yhteensä 36 tuntia elektronista musiikkia laajan artistikattauksen saattelemana. Tapahtuma järjestää myös DJ-kilpailun, jonka palkintona on päästä tapahtumaan esiintymään. Taksitilauksen voit tehdä elektronisesti applikaatiomme kautta.

 

20.-21.7. Visio Festival

Suvilahti
Visio Festival on kaksipäiväinen klubimusiikkifestivaali, joka järjestetään Tiivistämön alueella Suvilahdessa. Musiikin lisäksi festivaali tarjoaa kiinnostavan kokonaisuuden taidetta, ruokaa ja kulttuuria.

 

20.-24.7. Helsinki Fashion Week

Helsinki Fashion Week on viisipäiväinen tapahtuma joka esittelee niin suomalaista kuin kansainvälistä muotia ja designia. Tapahtuma tuo yhteen muotialan ammattilaiset yli neljästäkymmenestä maasta ja se on tunnettu kansainvälisesti edelläkävijänä, keskittyessään ainoana muotiviikkona täysin ympäristöystävällisen muodin edistämiseen.

 

20.-28.7. Helsinki Dragon Gold Cup

Helsinki Dragon Gold Cup on yksi suurimmista purjehdustapahtumista, joita Suomessa on koskaan järjestetty. Dragon eli Louhi -veneluokan purjehtijat ympäri maailmaa tulevat kilpailemaan Gold Cup mestaruudesta Helsinkiin ja odotuksissa on jopa 80 venekuntaa . Louhi on purjeveneiden klassikko ja sillä on kilpailtu myös Olympialaisissa. Veneitä voi käydä ihastelemassa HSK:n pursiseuralla.

 

24.7. The Killers

Hartwall Arena
Maailman suosituimpiin rockbändeihin lukeutuva The Killers saapuu Helsinkiin osana laajamittaista maailmankiertuettaan. Las Vegasista kotoisin oleva The Killers on myynyt yli 22 miljoonaa albumia, kiertänyt loppuunmyydyillä areenoilla ja esiintynyt festareiden päälavoilla ympäri maailmaa. The Killers onkin noussut yhdeksi maailman suosituimmista rockyhtyeistä ja heidän uusin albuminsa on julkaistu viime syksynä.

 

24.-29.7. Suuret Oluet Pienet Panimot

Rautatientori
Suuret Oluet Pienet Panimot on suomen kattavin olut- ja pienpanimotapahtuma. Tapahtuma on ainutlaatuinen tilaisuus tutustua pohjoismaisiin pienpanimoihin ja heidän tuotteisiinsa, tarjolla on olutta, siidereitä ja sahtia, sekä olutvisa, musiikkia, herkullista ruokaa ym. ohjelmaa. Tapahtuma on valittu “Vuoden 2016 matkailutapahtumaksi Suomessa.”

 

27.-29.7. Ropecon

Messukeskus
Euroopan suurin vapaaehtoisvoimin järjestettävä roolipelitapahtuma järjestetään Messukeskuksessa. Paljon monimuotoista ohjelmaa sisältävä kolmipäiväinen pelifestivaali suunnitellaan ja toteutetaan alusta loppuun idealla roolipelaajilta roolipelaajille. Tapahtuman taustaorganisaation toiminnan tarkoitus on edistää ja kehittää suomalaista rooli-, kortti-, lauta- ja miniatyyripeliharrastusta.

 

27.-28.7 We Love Festival

Suvilahti
We Love the 90’s laajenee ja tuo yleisön toiveesta ysärimusiikin lisäksi tapahtumaan myös millenium-artisteja sekä samalla vaihtaa nimensä We Love Festival’ksi. Festareilla tunnelmaa nostattaa mm. DJ Bobo, E-Type, Rednex, Nylon Beat ja Raptori. On siis aika kaivaa naftaliinista pikkureput, flanellipaidat ja läskipohjatennarit (tai vaihtoehtoisesti ostaa uudet) ja olla hetken nuori! Jos ikä kuitenkin yllättää kesken kaiken, taksin voit tilata numerosta 0200 6060.

 

31.7. Asian Day

Narinkkatori
Tapahtumassa esitellään monipuolista ja terveellistä ruokakulttuuria, Aasian maiden perinteisiä hyvinvointiin liittyviä asioita ja taidetta. Tapahtumassa on kiinnostavia itsepuolustuslajiesityksiä, tanssiesityksiä, työpajoja sekä kulttuuriesityksiä. Tapahtuma tarjoaa myös suomalaisille verkostoitumismahdollisuuksia Aasian maiden yrittäjien kanssa, sekä Aasian maiden yrityksille tilaisuuden esitellä tuotteitaan ja palveluja Suomen markkinoilla.

 

2018-07-04T11:27:28+00:00 keskiviikko, heinäkuu 4, 2018|